Vielä nopeasti mun työnkuvasta ja perheestä. Eli asun perheessä, jossa on kaksi lasta, tyttö 2 v. ja poika 4 v. Äiti on suomalainen ja puhuu lapsille suomea, kuten minäkin, isän kanssa lapset taas kommunikoi ranskaksi ja alueella puhutaan saksaa (sveitsiläisittäin;).

Tvaoite on, että mä puhun isän kanssa ainoastaan ranskaa ja silloin kun koko perhe on koolla, puhutaan myös ranskaa. Huolimatta siitä, että oon lukenut pitkän ranskan, oon aika avuton, kun pitäis avata suunsa. Perheen äiti ja lapset tuli mua kentälle vastaan ja olo tuntui heti aika kotoisalta kun puhuin niiden kanssa suomea.

Sitten kun tultiin "kotiin" vaihtui kieli ranskaksi ja Anni muuttui hiljaiseksi. Ymmärsin kyllä kaiken, mutta sanaakaan en saanut suustani vähään aikaan. Sitten kun viimein sain sanottua ranskaksi, että ymmärrän kyllä mitä puhutte, mutta on tosi vaikea sanoa, mitä ajattelen, alkoi juttu luistaa. Loppu- päivästä oon sitten jo yrittänyt muodostaa muutamia lauseita ja ilmaista itseeni muutenkin kuin sanoilla oui ja non:)

Mä oon positiivisesti yllättyny siitä, miten helposti kieli loppuen lopulta taipuu ranskaan. Enhän mä vielä kovin loistokkaita lauseita muodosta, mutta alku se on tääkin.

Kaiken kaikkiaan perhe on tosi ihana ja vastaanottava, enkä oo tuntenut oloani mitenkään vieraaksi. Toki jokaisessa perheessä, etenkin kun kyse on eri kulttuurista, on omat tapansa, mutta niihinhän pääsee sisälel ajan kanssa pikkuhiljaa.