Kun välimatka on näinkin pitkä, huomaa pienenkin vastoinkäymisen tullessa, miten valtavan paljon ne kaikist arakkaimmat ihmiset merkitsevät. Säikähdin aiemmin tänään, kun kuulin Suomesta ei niin mukavia- uutisia, mutta kaikki on ihan hyvin nyt.

Sitä vaan iskee hätä ja paniikki, kun tajuaa, ettei täältä käsin voi tehdä mitään ja kun pitäis olla skarppina lasten takia ja kaikkea. Nyt minulle on kuitenkin niin moni vakuuttanut, että no panik, että viimein uskon sen.

Nyt äiti sanoisi, että jäitä hattuun ja unten maille ja aamulla lenkille. Eli teenpä sitten niin:)

Öitä.