Torstaina, kun sain pakolliset siivoukset tehtyä, halusin äkkiä ulos talosta. Jotenkin tuntui, että koko paikka tursuaa korvista ulos, eikä todellakaan huvittanut jäädä koneelle dataamaan tai jotain muuta yhtä kehittävää. Lisäksi tiesin, että perheen isän äiti on tulossa, enkä jaksanut orientoitua tutustumiseen ja keskustelemaan ranskaksi. Pakkasin siis äkkiä reppuun juomista, pakollisen avain/kännykkä/lompakko trion, vähän extravaatetta ja vaelluskengät.

Kun pääsin ulos talosta, ainut suunnitelmani oli käppäillä juna-asemalle ja suunnistaa sitten siitä jonnekin. Nopean harkinnan jälkeen päätin mennä taas Einsiedelniin. Ajattelin, että voisin kävellä Einsiedelnin ympäristössä tai sitten jos olo piristyisi, suunnistaa ex tempore Grossen Mythenille.

Einsiedelnissä tutkailin vähän aikaa vaelluskarttaa ja sitten menin kauppaan täydentämään eväsvarastoani. Tän jälkeen takaisin Eisiedelnin asemalle pohtimaan, mitä sitä tekisi. Kylän ympärillä näkyvät kukkulat näytti jotenkin tosi pieniltä ja minä päätin lähteä ainakin käymään Grossen Mynthenillä. Tässä vaiheessa ajattelin, että ehkä pällistelen vuorta alhaalta käsin ja vaeltelen Brunnin ympäristössä.

Seuraava bussi lähti vasta reilu tunnin päästä ja olin sillä perillä kahden aikaan. Ongelmana oli se, että viimeinen bussi Brunnista takaisin lähtisi jo 18:05. Infon mukava täti sanoi, että alkumatkan pääsee hissillä (15 frangia edes takaisin halbtaxilla- ei kiitos!)ja sen jälkeen nousuun menee tunnista kahteen. Olin päättänyt, että hissiä en maksa, joten vailla sen kummempia suunnitelmia ja tavoitteita lähdin tarpomaan kahden sporttisen näköisen miehen jalanjäljissä ylös päin.

10 minuutin jälkeen haukoin henkeä kuin kala Saharalla ja ajattelin, että huipulle menee vähintään kaksi tuntia. Jatkoin kuitenkin matkaa suhteellisen reipasta vauhtia ja ajattelin, että no, otetaan tämä nyt sitten urheilun kannalta.

Ensimmäiseen etappiin meni noin puoli tuntia, minkä jälkeen vuorossa oli varsinainen nousuosuus.Voin kertoa, että näytti ensikertalaisesta aika toivottomalta. On tosi vaikea asennoitua sellaiseen, mistä ei ole minkäänlaista kokemusta ja jonka kuormittavuutta ei tiedä ollenkaan. Kyltin kohdalla luki, Grossen Mythen 1 h 30 min.Polku oli kivikkoista ja kapeaa, paikoitellen jyrkänteiden kohdalla oli kettinkiä aitana, mutta hyvin harvoissa kohdissa.

Askel toisensa jälkeen kipusin ylöspäin ja välillä katsahdin pikaisesti maisemia. Tässä vaiheessakaan en ollut varma, ehdinkö mennä huipulle asti: tai lähinnä siitä, ehdinkö tulla huipulta alas viimeiseen bussiin. Muita ihmisiä tuli vastaan silloin tällöin, koko nousun aikana kymmenkunta. Nousu oli kamalaa. Olin juuri ennen lähtöä juonut kokiksen ja energiajuoman ja ne ahdisti vatsassa. Lisäksi tiesin varsin hyvin, että mun vauhti on liian kova, mutten uskaltanut hidastaakaan, etten hyytyisi sitten kokonaan.Puolen tunnin jälkeen nousu oli aika tuskaista. Puuskutin ja tuhisin.

Kun naama valkoisena katselin toiveikkaana, ettei voi olla enää pitkä matka, tuli minua vastaan reppumies, joka oli lähtenyt samaan aikaan kuin minä. Ilmeisesti naama kertoi jotain olotilasta ja mies lohdutteli englanniksi, että matkaa on enää 5- 10 minuuttia. Wheehee. Loppu meni sutjakasti ja viimein olin huipulla. Nousuun meni  n 1h 20 min alhaalta Brunnista muutaman tauon kanssa.Hetken istuin ja yritin kommunikoida sveitsiläisen Tarzanin näköisen pikkumiehen kanssa, sitten vasta katsoin maisemia ihan kunnolla.

Ihan mahtavat näkymät. Jonkin verran oli pilvistä, mutta näkyvyys oli ihan riittävä. Kuvat ei kerro kyllä koko totuutta, mutta antaa vinkkiä siitä, miltä huipulta käsin näytti. Jonkin aikaa ihailin maisemia ja tankkasin ja sitten lähdin suunnistamaan takaisin alas päin.

                     

Alaspäin meno oli aika hidasta, koska olin ihan puhki ja isoilla vaelluskengillä on tosi kömpelöä kävellä. Jossain vaiheessa ylhäältä kuuluin omituista tuminaa ja katsahdin ylöspäin. Sieltähän tuli itse sveitsiläinen Tarzan- juosten!!! Siis tämä kahvin ruskeaksi itsensä käristänyt kaveri juoksi vuoren alas, kun minä hiivin yksi pieni askel kerrallaan. Minun kohdalle tullessa paidaton tarzan huusi "Chao Finland, chao,chao" ja antoi hikisen halauksen vauhdissa:) Sitten se jatkoi hurjaa juoksuaan alaspäin. Huhhuh.

                 

Itse pääsin alas joskus viiden aikoihin, siten, että edellinen bussi oli lähtenyt hetki sitten. Jäin   venttailemaan seuraava bussia: istuskelin puron yli menevällä sillalla, kuuntelin veden ääntä, katselin maisemia ja join proseccoa, jonka olin ennakoiden kaupasta aiemmin ostanut.

Kaiken kaikkiaan oli törkeän hyvä ex tempore reissu ja minä jäin kerrasta koukkuun. Nyt pitää suunnitella seuraava reissua (ja varata hieman enemmän aikaa...)ja suunnata korkeammalle. Tästä se lähtee, taivas vaan rajana:)