Viime maanantaina oli 4 vuotiaalla Mikaelilla jännä päivä. Hänellä alkoi esikoulu. Pieni pies oli hurjan tohkeissaan ja tavaroita pakkailtiin spiderman-pussukkaan melkoiselle energialla. Taisinpa itsekin joutua äidin tavoin huokaisemaan syvään, kun katsoin Mikaelin lähtöä esikouluun. Päivi saattoi hänet ensimmäisenä päivänä. Esikoulu on ihan tuossa vieressä, joten sinne pääsee helposti kävellen, mikä on kyllä hyvä homma. Jatkossa minä (ja pian se uusi aupair) vie aina Mikaelin  Minean kanssa. Yhteistyö alakerran Claudian kanssa helpottaa ramppaamista hieman, sillä voimme vuorotella siinä, kuka milloinkin vie Mikaelin ja Samirin.

Täällä esikoulu-meno on joiltain osin melkoisen tarkaa, suorastaan pilkun ..... . Esimerkiksi jokaisella eskarilaisella pitää olla tossut. Mikaelilla on tossumaiset paksut sukat, joissa on jarrupohja. Esikoulutäti oli sitten ensimmäisenä päivänä todennut voivotellen, että "Jaaaa, täällä ei olekaan yhdellä lapsella tossuja, vaan sukat", mihin paikalla ollut Päivi oli sanonut, että niissä on kyllä jarrupohjat, joten ne eivät ole liukkaat. "Vai että jarrusukat..."oli täti vähän ylimielisesti todennut. Eli Mikaelille pitää ostaa kunnon tossut. No joo, sitten on hirmu tarkkaa, missä repussa tai pussissa on mitkäkin tavarat ja mitä on milloinkin mukana. Ja jos eskarilaisella on "repussaan" mukana jokin viestin, ilmoitetaan siitä vanhemmille niin, että lapsen nenänpäähän laitetaan jotain väriä. Siis mitä? Ok, ehkä ihan toimiva, mutta en vaan osaa suhtautua tuohon vakavasti. Niin ja Päivi laittoin eskariin viestin, että Mikaeli joutuu reissun takia olemaan kaksi päivää poissa. Samantien sai hän puhelinsoiton, että eihän tämä näin vain ilmoittamalla onnistu, vaan jos vapaa-päiviä on enemmän kuin yksi, pitää ne hakea kouluhallinnosta. Ei kai meillä näin tiukkaa ole??

Ilmeisesti itse eskari on kuitenkin vähän kuin meidän päiväkoti: laulua, leikkiä, askartelua.En oikein tarkkaan tiedä, mitä he siellä tekevät, sillä Mikael ei ikinä päivän jälkeen oikein osaa kertoa, mitä on tullut tehtyä. On kai niin tohkeissaan, että kaikki unohtuu nopeasti. Tekee kyllä tosi hyvää Mikaelin saksan kielelle, että hän on muiden ikäistensä kanssa ja joutuu puhumaan saksaa. Hän osaa sitä siis hieman, mutta ranska ja suomi ovat selkeästi vahvemmat kielet.

Myös Minealla alkaa eräänlainen päiväkerho ranskaksi. Se on aina tiistaisin ja kestää 3 tuntia. Minean päiväkerho on Au:ssa, jonne pitää mennä autolla. Minä harjoittelinkin viime viikolla ahkerasti autolla ajoa ja aika hyvin tuo sujuin, mitä nyt jonkun pienen mokan taisin jännityksessäni tehdä... Saa nähdä, miten Minea suostuu päiväkerhoon jäämään, hän kun on Mikaelia huomattavasti arempi muiden lasten kanssa, vaikkei sitä ihan heti uskoisikaan. Kesän aikana hän on kyllä reipastunut ja kyllä mie luulen,että se lähtee hyvin sujumaan, kunhan pääsee alkujännityksestä.

Mikaelin esikoulu ja Minean päiväkerho muuttavat perheen au pairin työtä niin, että on enemmän aikaa molemmille erikseen. Tämä on tosi hyvä juttu, sillä tällöin pystyy ihan eri tavalla panostamaan niihin asioihin, jotka ovat juuri Minean tai juuri Mikaelin kohdalla panostamisen arvoisia. Etenkin kaksin olo Minean kanssa on varmasti antoisaa sekä lapselle että au au pairille, sillä Minea on sellaisessa kehitysvaiheessa, missä oppii koko ajan uutta ja kehittyy nopeasti. Ai niin , älysin eilen Heliannan kanssa blogini vanhoja tekstejä lukiessa, että Minean itkupotkuraivarit on vähentyneet ihan mielettömästi ja muutenkin se käyttäytyy nykyisin tosi paljon paremmin kuin alkukesästä. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta paljon kiltimpi ja herttaisempi on pikkuneiti viime aikoina ollut. Saa nähdä pitääkö tämä paikkansa, kun tulevat tiistaina Itävallan lomaltaan...