Reissussa tulee syötyä ja teen lyhyen yhteenvedon reissuin huipuista ja heikoista.

Milano: Joo, mennään Italiaan ja syödään pastaa, eikö juu? Se oli se tarkoitus, mutta pasta-annokset näyttivät raskailta, tuhdeilta, kermaisilta ja ennalta arvattavilta. Niimpä päädyimme molempina iltoina kiinalaiseen ravintolaan. Ekan illan saldo oli yht. 20 ja tokana iltana 25. Toisen illan menu koostui kevätrullista, alkukeitoista, pääruoista ja oluista, joten ei pahan hintaista. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Milanossa kiinalaisia ravintoloita, vaikkei se kovin loogiselta ehkä kuulostakaan. Itse päätin, että kunhan palaan Suomeen, perehdyn enemmänkin kiinalaiseen keittiöön. Ruoan plussia on terveellisyys, kasvikset, hapanimeläkastike, tulisuus ja lukemattomat variaatiomahdollisuudet. Innostuin kyllä ihan tosissani ja pitäis varmaan hankki joku keittokirja, että pääsis alkuun. Nam!

Lontoo: KallistaKallista...Ensimmäisenä päivänä astuimme Liverpoolissa pois bussista ja oli kaamea nälkä. Hinnat oli jotain aivan järkyttävää(ilmeisesti kallis aluekin)ja lopulta teimme jotain hieman noloa. Löysimme itsemme McDonaldsista:) Päädyimme tähän säälittävään ratkaisuun pienen budjettimme ja kaamean nälkämme takia. Lontoossa ei tullut vastaan mitään järisyttävän hyviä sapuskoja. Maistoin Juholta fish and chipsejä, mut eipä nuo paljoa kalapuikoista eronneet, ehkä hieman paremman makuisia. Muuten Lontoon ruokailut meni linjalla niin halpaa kuin mahdollista. Lontoosta kyllä löytyy ihan mitä tahansa ja kohtuu hintaankin, jos jaksaa mennä vähän pois päin keskustasta. Olen kuullut kehuttaneen muun muassa Lontoon intialaisia ravintoloita. Ai niin ja aamupala: paahtoleipää ja nutellaa, paahtoleipää ja vadelmahilloa sekä paahtoleipää ja appelsiinimarmeladia. Yöh.

Itävalta: Minä yritin. Yritin pitää kiinni siitä, että maistaisin jotain paikallista, mutta enhän mie sitten kuitenkaan. Itsekseen ei jotenkin kehtaa mennä hienoihin ravintoloihin, vaan tulee suosittua take awayta etenkin jos ilma on sellainen että voi syödä ulkona. Salzburgista löysin pikaruokapaikan, missä oli thaimaalaista noutoruokaa ja niiiin hyvää. Currykanaa, vähän kookosmaidon makua ja hyvää riisiä, perfect!Vikana iltana kävin kivassa panorama-ravintolassa syömässä grilliruokaa,joka oli kyllä loistavaa, muttei paljon eronnut suomalaisesta tavasta tehdä ruokaa grillissä. Itävallassa olis tehnyt mieli maistaa myös leivonnaisia, jotka näytti usein hirmu herkullisilta, jätin kuitenkin suosiolla väliin:)

Nyt oon muuten oppinut juomaan espressoa, joka on hirmu hyvää kun sen tekee oikein. Ihana, miten se kahvin maku oikein leviää suussa. Muuta mainittavan arvoista on, että aloitin suklaalakon. Suklaalakko Sveitsissä... Hah, itsekidutusta parhaimmillaan:D Katsotaan, miten neidin käy.