Minähän olin jo ehtinyt mainostaa, että käytin viimeisen tagetskartini ja päiväreissut ovat nyt takana päin- toisin kuitenkin kävi. 28.8 Päivi ilmoitti, että molempien au pairien pitäisi seuraavana päivänä lähteä reissuun, koska heillä olisi kaksi ylimääräsitä junakorttia. Tai no, ei meitä ihan nyt sentään käsketty, mutta pakkohan se kortti hyödyntää kun sellainen kerran oli.

Omaa reissuintoa laimensi se, että kuluneen viikon ajan olin oksentanut lähes joka ilta ja nyt olin saanut lisäksi flunssan sen ah niin ihanan oksentelun kaveriksi. Mutta ainahan sitä voi ja pitää tsempata, joten eikun pilleriä poskeen ja menoksi.

Aamulla me siivoiltiin aikatauluun kuuluvat siivoukset ja sitten lähdettiin matkaan. Meidän suunnitelma oli hyvinkin selkeä: mennä lähemmäs vuoria:) Sopivaksi kohteeksi katsoimme Interlakenin, jossa sijaitsee muun muassa Jungfraujoch- ilmeisesti Euroopan korkein kohta, jonne pääsee junalla(?). Matkaan päästiin joskus aamupäivällä heti sen jälkeen, kun villakoirat oli ajettu muiden nurkkiin asustelemaan.

Etenimme ensin Berniin ja sieltä suunnattiin hieman ylemmäs Grindelwaldiin. Siihenpä loppuikin meidän kortin voimassa olo alue ja pistettiin hetkeksi mietintämyssyt päähän. Grindelwaldista olisi päässyt junalla siis mahtaviin 3600 metrin korkeuksiin, mutta samalla jo ennestään höyhenen kevyt lompakko olisi menettänyt entisestään sisältöään. Tiedustelujen jälkeen päädyimme siihen, että ajan ja rahan puutteen takia meidän kannattaa mennä Kleine Sheideggiin. Kyseinen paikka oli reilu 2000 metrin korkeudessa ja edes takainen matka maksoi n. 20 frangia.

Niimpä hypättiin( taas ) junaan ja mentiin melkoisessa kulmassa ylöspäin. Ilma oli loistava: pikkuisia pilven hattaroita siellä täällä, auringon paiste ja lämpö parissa kymmenessä. Kleine Sheideggistä lähdimme kävelemään vielä ylös päin ja korkein kohta saavutettiin Eigergletscherissä, joka sijaitsee 2300 metrin korkeudessa. Maisemia ja tunnelmaa voisin kuvailla sanoinkuvaamattomiksi :) Lumiset huiput ja vehreät nurmet. Vuorten raoista soliseva vesi, poskipäitä kuumottava auringonpaiste ja kiireetön fiilis. Aivan mahtavaa ja flunssakin unohtui hetkeksi, vaikka olo olikin kuin pahassa krapulassa eli ei hyvä ollenkaan...

Lähdimme Kleine Sheideggistä viimeisellä mahdollisella junalla alaspäin. Tässä vaiheessa kello oli noin 6 ja fiilikset väsyneet ja nälkäiset, mutta onnelliset. Takaisin tulo matkalla teimme sadan metrin ennätyksen juoksemalla junasta A junaan B kaupan C kautta. Siinä ei paljoa mietitty, mikä sapuska kaupasta tarttuu mukaan, kun aikaa oli mietintähetkellä seuraavan junan lähtöön enää kaksi minuuttia. Viimeinen junakortti ja sen avulla vietetty päivä olivat kyllä piste iin päälle. Oli hienoa nauttia upeassa ilmassa siitä, mitä on todellinen Sveitsi. Se on jotain selllaista, mikä on pakko nähdä ja kokea itse. Ei sitä sanoilla ja kuvilla selitetä. (johan meni hehkutukseksi:)