---
keskiviikko, 13. heinäkuu 2011
kk
lauantai, 21. marraskuu 2009
--
------------------------
lauantai, 28. maaliskuu 2009
Takaisin viime kesän maisemiin
Toukokuun puolessa välissä pääsen tuttuihin maisemiin: ollaan äidin kanssa menossa Innsbruckin lähelle Seefeldiin, missä olin viime kesän lomani viimeiset päivät. Ihanaa, kun on jotain mitä odottaa. Kirjoitan suunnitelmistamme lisää myöhemmin: nyt opiskelun pariin!
keskiviikko, 31. joulukuu 2008
Koti
Syksy on mennyt ihmetellessä. Kotihiirelle lähteminen, oleminen ja takaisin tuleminen taitaa olla melkoisen stressaavaa aikaa.
Nyt tuntuu, että olen kotona. Taustalla soi Damien Rice ja 36,5 neliötä kahden ihmisen ja koiran kesken jaettuna tuntuu ruhtinaalliselta. Tätä on onni.
Ikimuistoista vuotta 2009,
Rakkaudella A
perjantai, 19. syyskuu 2008
Lisää Lyonia ja ystävällisiä ihmisiä
Jatkoa eilisen päivän vuodatuksille. Eli siinä me oltiin kaksi suomalaista nuorta naista huivit päähän käärittynä kuin musliminaisilla, litimärät vaatteet, laskuhumala ja 8 kilometrin matka hotellille. Molemmat katsoivat parkkipaikalta lähteviä lämpöisen näköisiä autoja ja pian Helianna olikin jo yhden auton oven luona kysymässä, ovatko he menossa Lyoniin päin.
"Ala tulla Anni, nää lupas viedä meidät Lyoniin asti" Ja eikun taas vieraiden ihmisten autoon pilkkopimeässä Lyonin laitakaupungin yössä vailla minkäänlaista käsitystä siitä, missä koko keskusta edes oli. Auton takapenkillä katsoimme ensin kuskia ja pelkääjän paikalla olevaa miestä ja sitten toisiamme. Helianna tiedusteli, mistä miehet ovat kotoisin. Molemmat olivat kotoisin Algeriasta, mutta toinen ilmoitti olevansa puoliksi algerialainen ja puoliksi ranskalainen. "Anni, kuulitko mistä ne on? Algeriasta, jäädänkö pois kyydistä?" "Njääh... Se toinen on hei kuitenkin puoliksi ranskalainen" :) Tiedän, että keskustelu kuulostaa äärimmäisen rasistiselta, mutta etenkin kuskin käyttäytyminen oli heti alusta alkaen melko innokasta, jopa tyrkkyä, joten olimme hieman varuillaan koko tilanteesta. Jäimme kuitenkin kyytiin ja luotimme siihen, että suunta on kohti Lyonin keskustaa. Tarkoitus siis oli, että heidän kyydissään pääsemme Lyonin keskustaan ja siitä meidän pitäisi päästä metrolla Suden kurkkuun. Matka meni rupatellessa ranskaksi,välillä ymmärsimme toisiamme ja välillä emme. Joka tapauskessa olimme lopulta Lyonissa ja miehet saattoivat meidät metroaseman kulmalle. Toinen olisi ollut innokas viemään Heliannan vihille, mutta fiksuna neitinä tämä oli jo kyytiin hypätessämme vaihtanut sormuksen vasemman käden nimettömään ja näin selvittiin tästäkin tilanteesta. Niin ja luvattiin ystävällisesti kertoa suomalaisille naisille, että algerialaiset miehet ovat oikein mukavia tapauksia.
Ja sitten metroon! Tai sitten ei... Jostain syystä metro ei ollut toiminnassa, vaikka se normaalisti tähän aikaan vielä oli. Noniin, nyt matkaa oli enää noin 5 kilometriä, mutta kävely ei edelleenkään ollut vaihtoehto, sillä meillä ei ollut mitään hajua mihin suuntaan pitäisi ylipäänsä lähteä ja lisäksi satoi edelleen kaatamalla. KÄvelimme hetken sinne tänne ja pian edessämme oli ravintola, jonka edustalla rupatteli vanhoja ystävällisen näköisiä miehiä. Tässä vaiheessa kynnys ranskan puhumiseen oli jo lopullisesti tipotiessään ja minä menin tohkeissani kertomaan meidän tilanteestamme näille herrasmiehille ja pyytämään jatkovinkkejä. Hetken siinä rupattelimme ja kohta koko omistajakööri paukahti paikalle:kaikki miehiä. Kyseessä oli ravintola, marokkolainen ravintola ja miehiä vilisi siellä täällä. Ilmeisesti jokin omistajan tapainen selitti minulle kovalla tahdilla espanjaa ja minä pyörittelin päätäni ja selitin ranskaksi että vaihdettaisiinko kieltä. Mies oli niin tohkeissaan että jatkoi espanjan selitystä ja herrasmies, jonka kanssa aiemmin oli jutellut tuli apuun ja sanoi espanjaa puhuvalle miehelle: "Mitä sinä teet? Tyttöhän puhuu ranskaa??! Kuuntele nyt, miten hyvää rasnkaa hän puhuu", mies selitti ja pyöritteli päätään.
Yhtäkkiä omistaja sanoi, että tässä on mies joka vie teidät perille. "Hän voi viedä teidät. Siellä on yksi silta kiinni ja matka on pitkä, hän kykllä vie teidät" Noh, kun tähän on kerran mukaan lähdetty niin olkoot, meni syteen tai saveen. Hyppäsimme (TAAS!)vieraaseen autoon ja Heliannan kanssa toivoimme, että suuntana on Suden kurkku. Mies oli kovin hiljainen, eikä paljoa puhua pukahtanut kun yritin pientä small talkia. Meillä ei koko matkan aikana ollut mitään hajua, missä päin milloinkin menimme, mutta luotto oli kova. Kun lopulta näimme tutun hotellin sisäänkäynnin,oli olo onnellinen. Yritin tarjota miehelle rahaa, mutta hän kieltäytyi ehdottomasti ja sanoi, että se on sen marokkolaisen ravintolan ansiota, hän ei voi ottaa tästä kyydistä lainkaan rahaa. No, ei sitten. Pääsimme lopulta "kotiin" ja onnellisesti unten maille. Melkoinen päivä, täytyy sanoa!
Perjantai: Perjantai meni hieman heikossa hapessa kierrellessä ympäri Lyonin katuja. Molemmat odottivat, että kello tulisi pian sen verran, että voitaisiin mennä lounaalle ja heti kahdentoista aikaan parkkeerasimme itsemme viihtyisän näköiseen ravintolaan. Daniel Graig- tyyppinen sympaattinen komistus (kokki) tuli kertomaan meille lisää ruokalistasta ja selitti annokset, joiden sisältöä en tajunnut ruoan nimen perusteella. Molemmat päädyimme päivän kana-annokseen ja oli aika nappivalinta. Lisäilen kuvia myöhemmin niin saatte jotain käsitystä siitä, mistä puhun. Aivan kertakaikkisen mahtavaa ruokaa!!! Kotitekoisen makuista, mutta hieman fiinimpää. Kanaa sienikastikkeessa ja kaverina perunapaistosta: niiiin hyvää! Perjantai oli tosiaan hengailupäivä, emmekä jaksaneet tehdä mitään erityistä. Katseltiin, kierreltiin ja nautittiin vapaa-ajasta ja lämmöstä. Olimme suunnitelleet tekevämme humoristisen visiitin ja sovittelukierroksen hääpukuliikkeeseen, mutta ei sinne kehdannut pienessä krapulassa sitten mennä. Tarinat ja kuvitteelliset hääpäivät olivat jo valmiina, mutta me sitten kuitenkin jänistettiin. Illalla tsempattiin uudestaan Lyoniin ja käytiin vetämässä "pienet"salaatit ja lohipizza. Ja taas ihan törkyhyvää ruokaa....
Lauantai: Lauanatiana heräsimme hyvissä ajoin ja suuntasimme kympin aikoihin kohti keskustaa. Metromatkalla katselin aseman nimiä ja huomasin seuraavan aseman olevan nimeltään Vanha Lyon. Nimpä muutimmekin fiilispohjalta suunnitelmia ja hyppäsimme tässä kyseisellä asemalla pois, koska päättelimme sen olevan kaupungin vanha osa(hienosti päätelty, eikös?;). Oli aika loistava suunnitelman muutos, sillä vanhan kaupungin tunnelma oli vertaansa vailla. Ihania pieniä putiikkeja siellä täällä, kapeita kujia ja mielettömiä leipomoita ja konditorioita. Tunnelma vaan syveni kun ohitimme suuren kivikirkon, jonka sisältä kuului urkumusiikkia. Pieni hetki tämän jälkeen näimme hääparin kuvauksen ja melkein tuli tippa linssiin,niin kaunista oli. Mutta herkistelyt sikseen:) Kello raksutti ja me lähdimme kohti Lyonia ja juna-asemaa eväät mukanamme. Junamatka meni suht joutuisasti niitä näitä rupatellessa, Aika Suomi-painotteisia meidän keskusteluaiheet taisivat olla, sillä minun paluupäiväni oli seuraavana päivänä ja Helianna oli tulossa Suomen vierailulle vajaan viikon päästä. Kiitos Helianna tästä vaiherikkaasta ja ikimuistoisesta reissusta, tuuhan pian takaisin,ikävä on kova!
"Ala tulla Anni, nää lupas viedä meidät Lyoniin asti" Ja eikun taas vieraiden ihmisten autoon pilkkopimeässä Lyonin laitakaupungin yössä vailla minkäänlaista käsitystä siitä, missä koko keskusta edes oli. Auton takapenkillä katsoimme ensin kuskia ja pelkääjän paikalla olevaa miestä ja sitten toisiamme. Helianna tiedusteli, mistä miehet ovat kotoisin. Molemmat olivat kotoisin Algeriasta, mutta toinen ilmoitti olevansa puoliksi algerialainen ja puoliksi ranskalainen. "Anni, kuulitko mistä ne on? Algeriasta, jäädänkö pois kyydistä?" "Njääh... Se toinen on hei kuitenkin puoliksi ranskalainen" :) Tiedän, että keskustelu kuulostaa äärimmäisen rasistiselta, mutta etenkin kuskin käyttäytyminen oli heti alusta alkaen melko innokasta, jopa tyrkkyä, joten olimme hieman varuillaan koko tilanteesta. Jäimme kuitenkin kyytiin ja luotimme siihen, että suunta on kohti Lyonin keskustaa. Tarkoitus siis oli, että heidän kyydissään pääsemme Lyonin keskustaan ja siitä meidän pitäisi päästä metrolla Suden kurkkuun. Matka meni rupatellessa ranskaksi,välillä ymmärsimme toisiamme ja välillä emme. Joka tapauskessa olimme lopulta Lyonissa ja miehet saattoivat meidät metroaseman kulmalle. Toinen olisi ollut innokas viemään Heliannan vihille, mutta fiksuna neitinä tämä oli jo kyytiin hypätessämme vaihtanut sormuksen vasemman käden nimettömään ja näin selvittiin tästäkin tilanteesta. Niin ja luvattiin ystävällisesti kertoa suomalaisille naisille, että algerialaiset miehet ovat oikein mukavia tapauksia.
Ja sitten metroon! Tai sitten ei... Jostain syystä metro ei ollut toiminnassa, vaikka se normaalisti tähän aikaan vielä oli. Noniin, nyt matkaa oli enää noin 5 kilometriä, mutta kävely ei edelleenkään ollut vaihtoehto, sillä meillä ei ollut mitään hajua mihin suuntaan pitäisi ylipäänsä lähteä ja lisäksi satoi edelleen kaatamalla. KÄvelimme hetken sinne tänne ja pian edessämme oli ravintola, jonka edustalla rupatteli vanhoja ystävällisen näköisiä miehiä. Tässä vaiheessa kynnys ranskan puhumiseen oli jo lopullisesti tipotiessään ja minä menin tohkeissani kertomaan meidän tilanteestamme näille herrasmiehille ja pyytämään jatkovinkkejä. Hetken siinä rupattelimme ja kohta koko omistajakööri paukahti paikalle:kaikki miehiä. Kyseessä oli ravintola, marokkolainen ravintola ja miehiä vilisi siellä täällä. Ilmeisesti jokin omistajan tapainen selitti minulle kovalla tahdilla espanjaa ja minä pyörittelin päätäni ja selitin ranskaksi että vaihdettaisiinko kieltä. Mies oli niin tohkeissaan että jatkoi espanjan selitystä ja herrasmies, jonka kanssa aiemmin oli jutellut tuli apuun ja sanoi espanjaa puhuvalle miehelle: "Mitä sinä teet? Tyttöhän puhuu ranskaa??! Kuuntele nyt, miten hyvää rasnkaa hän puhuu", mies selitti ja pyöritteli päätään.
Yhtäkkiä omistaja sanoi, että tässä on mies joka vie teidät perille. "Hän voi viedä teidät. Siellä on yksi silta kiinni ja matka on pitkä, hän kykllä vie teidät" Noh, kun tähän on kerran mukaan lähdetty niin olkoot, meni syteen tai saveen. Hyppäsimme (TAAS!)vieraaseen autoon ja Heliannan kanssa toivoimme, että suuntana on Suden kurkku. Mies oli kovin hiljainen, eikä paljoa puhua pukahtanut kun yritin pientä small talkia. Meillä ei koko matkan aikana ollut mitään hajua, missä päin milloinkin menimme, mutta luotto oli kova. Kun lopulta näimme tutun hotellin sisäänkäynnin,oli olo onnellinen. Yritin tarjota miehelle rahaa, mutta hän kieltäytyi ehdottomasti ja sanoi, että se on sen marokkolaisen ravintolan ansiota, hän ei voi ottaa tästä kyydistä lainkaan rahaa. No, ei sitten. Pääsimme lopulta "kotiin" ja onnellisesti unten maille. Melkoinen päivä, täytyy sanoa!
Perjantai: Perjantai meni hieman heikossa hapessa kierrellessä ympäri Lyonin katuja. Molemmat odottivat, että kello tulisi pian sen verran, että voitaisiin mennä lounaalle ja heti kahdentoista aikaan parkkeerasimme itsemme viihtyisän näköiseen ravintolaan. Daniel Graig- tyyppinen sympaattinen komistus (kokki) tuli kertomaan meille lisää ruokalistasta ja selitti annokset, joiden sisältöä en tajunnut ruoan nimen perusteella. Molemmat päädyimme päivän kana-annokseen ja oli aika nappivalinta. Lisäilen kuvia myöhemmin niin saatte jotain käsitystä siitä, mistä puhun. Aivan kertakaikkisen mahtavaa ruokaa!!! Kotitekoisen makuista, mutta hieman fiinimpää. Kanaa sienikastikkeessa ja kaverina perunapaistosta: niiiin hyvää! Perjantai oli tosiaan hengailupäivä, emmekä jaksaneet tehdä mitään erityistä. Katseltiin, kierreltiin ja nautittiin vapaa-ajasta ja lämmöstä. Olimme suunnitelleet tekevämme humoristisen visiitin ja sovittelukierroksen hääpukuliikkeeseen, mutta ei sinne kehdannut pienessä krapulassa sitten mennä. Tarinat ja kuvitteelliset hääpäivät olivat jo valmiina, mutta me sitten kuitenkin jänistettiin. Illalla tsempattiin uudestaan Lyoniin ja käytiin vetämässä "pienet"salaatit ja lohipizza. Ja taas ihan törkyhyvää ruokaa....
Lauantai: Lauanatiana heräsimme hyvissä ajoin ja suuntasimme kympin aikoihin kohti keskustaa. Metromatkalla katselin aseman nimiä ja huomasin seuraavan aseman olevan nimeltään Vanha Lyon. Nimpä muutimmekin fiilispohjalta suunnitelmia ja hyppäsimme tässä kyseisellä asemalla pois, koska päättelimme sen olevan kaupungin vanha osa(hienosti päätelty, eikös?;). Oli aika loistava suunnitelman muutos, sillä vanhan kaupungin tunnelma oli vertaansa vailla. Ihania pieniä putiikkeja siellä täällä, kapeita kujia ja mielettömiä leipomoita ja konditorioita. Tunnelma vaan syveni kun ohitimme suuren kivikirkon, jonka sisältä kuului urkumusiikkia. Pieni hetki tämän jälkeen näimme hääparin kuvauksen ja melkein tuli tippa linssiin,niin kaunista oli. Mutta herkistelyt sikseen:) Kello raksutti ja me lähdimme kohti Lyonia ja juna-asemaa eväät mukanamme. Junamatka meni suht joutuisasti niitä näitä rupatellessa, Aika Suomi-painotteisia meidän keskusteluaiheet taisivat olla, sillä minun paluupäiväni oli seuraavana päivänä ja Helianna oli tulossa Suomen vierailulle vajaan viikon päästä. Kiitos Helianna tästä vaiherikkaasta ja ikimuistoisesta reissusta, tuuhan pian takaisin,ikävä on kova!
