Tätä oli odotettu koko kesä. Tai itse asiassa jo monta vuotta, sillä jo usean vuoden ajan olen suunnitellut Ranskan reissua. Olen haaveillen katsellut kuvia ja miettinyt, mitä missäkin tilanteessa sanoisin. Yleensä haaveiluni ovat kohdistuneet joko Pariisiin tai Ranskan idylliseen maaseutuun, jossa oman ihannekuvani mukaan istutaan kukkulan päällä maalaamassa ja tauolla syödään tuoretta patonkia ja aromsita punaviiniä. No joo, se minun romanttisista kuvistani- nyt todellisuuteen.

Homma sai alkunsa siitä, että ostin kesäkuussa lipun Coldplayn keikalle Lyoniin. ..Olen kuunnellut ja tykännyt Coldplaysta jo usean vuoden ajan ja innsituin heti, kun sain kuulla, että heidän Euroopan kiertueensa on juuri tänä kesänä. Ensin suunnittelin meneväni Strasbourgiin, joka on huomattavasti lähempänä, mutta aikatauluongelmien vuoksi päädyin valitsemaan kohteekseni Lyonin. Ensin tarkoitukseni oli lähteä reissuun itsekseni, mutta sitten pyysin(onneksi) Heliannan mukaan.

Ja niin sitä mentiin klo ennen kukonlaulua junaan ja alettiin matkanteko eli piiiitkä istuminen. Ensin meidän piti matkustaa  Geneveen ja siitä vaihtaa junaan, joka veisi meidät Ranskan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin Lyoniin. Molempien Lyon- teietous muuten rajoittui juuri tähän faktaan, että se  on 3. suurin ja noin Helsingin kokoinen. No, mitäpä muuta sitä tarvitsisi etukäteen tietääkään:)

Takamus puutuneena saavuimme Lyoniin 11 aikoihin. Vatsat kurnivina menimme välittömästi kuolaamaan täyettyjä patonkeja, joita oli kahviloiden ja kuppiloiden tiskit täynnä. Masut täynnä suunnattiin hakemaan Heliannan lippua paikasta X. Onneksi paikka ja lippu löytyivät helposti, niin päästiin molemmat fiilistelemään ihan tunteella tulevaa keikkaa. Liput siis visusti talteen ja sen jälkeen harhailua ja ihmettelyä Lyonin kaduilla. Niin ja poikettiin sitten ranskalaisessa seksikaupassakin hihittelemässä kuin mitkäkin teini-ikäiset. Melkoisia alusvaatteita ja rooliasuja. :)

Iltapäivällä hyvissä ajoin lähdimme etsimään hotelliamme, joka sijaitsi Suden kurkun- metroaseman vieressä. Lupaavalta siis kuulosti_ ensin Sudenkurkkuun ja sieltä Kylmäsoiton keikalle kuuntelemaan Violettimäkeä ja muita hittejä :D Puksuttelimme metrolla kohti suden kurkkua. Sanavalintaani perustelen sillä, että metrot olivat hitusen hitaampia kuin Lontoossa, missä roikuin molemmill akäsillä Juhossa kiinni, etten liiskautunut seinään kuin eksynyt kärpänen. Toinen hauska ja mainittavan arvoinen seikka metroissa oli se, että niissä oli menosuuntaan suuret ikkunat, joten tunnelma oli kuin hidastempoisessa vuoristoradassa- tosin mäet puuttuivat, mutta mutkia riitti. Sitä me mietittiin, että missä se kuski mahtoi olla...

Sudenkurkku löytyi helposti, mutta hotellin etsimisessä meitä auttoi paikallinen nuori nainen. Ensin se näytti mihin suuntaan meidän pitäisi mennä. Lopulta (kai todettuaan, että eihän nuo ymmärrä) hän lähti kävellen saattamaan meitä sateessa aina hotellin oven eteen asti! Mieletöntä ystävällisyyttä!

Vamppien hotellin vastaanototn työntekijöiden tapaamisen jälkeen suuntasimme halpaan mutta viihtyisään huoneeseemme. Tarkoitus oli lähteä syömään ennen keikkaa, mutta päädyimme sitten kaupasta haettuihin salaatteihin, kun ei energiat riittäneet siihen, että oltaisiin saman tien lähdetty etsimään ravintolaa. Ainoa hieman negatiivinen puoli kauppareissussa oli, että sieltä tarttyui mukaan myös 2,5 euron kuohuviini pullo. Me siis hieman törsäiltiin, eikä otettu sitä halvinta vaihtoehtoa:) Ei se yksi pullo vielä paljoa hetkauta, mutta kun minä kävin toisellakin reissulla. Ja meni sitten toinen pullo. Ja siideriäkin. Ja siitähän aiheutui humalatila. Siis haloo Anni- sinä olet RANSKASSA, sinä menet katsomaan COLDPLAYTA ja sinä juot itsesi vähän enemmän kuin mukavaksi! No, tekevälle sattuu...

Törpöttelyn ohessa ja sen jälkeen huomasimme että meillähän on kiire ja niin syöksyttiin Sudenkurkusta kohti Lyonin keskustaa. Metroliikenne hieman takkuili ja jouduimme menemään loppumatkan bussilla- siitä se hauskuus sitten alkoi... Olimme odottaneet bussia jo hetken ja kuluttaneet aikaamme valokuvia räpsimällä ja puhumalla kaikkea mahdollisimman järjetöntä. No niin, sitten saapuu bussi- Helianna hyppää bussiin etuovesta ja minä takaovesta. Tai minä yritin hypätä kyytiin takaovesta, mutta kun olin painamassa oven aukaisu nappia, bussi lähti nenäni edestä liikkeelle. Siinä sitä sitten oltiin. Yksin bussipysäkillä. Kännykästä akku melkein lopussa ja Helianna viimeisessä bussissa.

Sitten tapahtui ihme. Jostain ilmestyi auto, jonka ovi avautui. "Minne olet menossa?", kysyi keski-ikäinen nainen. Minä olin ihan hämilläni´, enkä ymmärtänyt tilannetta ja sen kulkua lainkaan. Nainen toisti kysymyksensä ja kerroin paikan nimen. "Hyppää kyytiin!", nainen huikkasi. Siis hetkinen. Vieras nainen pysähtyy bussipysäkille ja kehoittaa hyppäämään kyytiin, sillä hän voisi viedä minut perille. Mitä? Miksi? Miten? Mistä? Mietin hetken ja hyppäsin kyytiin. "Herra siunaa, jos olemassa olet," ajattelin. Nainen selitti kovasti ja minä yritin selittää takaisin. Tärkein asia, minkä ymmärsin oli se, että hän veisi minut konserttipaikalle. Yhtäkkiä nainen pysähtyi uudestaan. Nyt hän otti kyytiin nuoren miehen ja toisen nuoren naisen. Mitä lie ihmiskaappausta, ehdin jo ajatella. Pikkuhiljaa ymmärsin sen verran, että nainen oli menossa hakemaan tytärtään jostain ja koska hänellä oli aikaa, hän oli halukas viemään ihmisiä paikasta toiseen. Ilmeisesti bussit eivät kulkeneet aivan normaalisti ja siksi tämä nainen oli päättänyt olla pelastava enkeli. Hetken ajomatkan jälkeen sain käskyn hypätä autosta ulos ja niinhän minä tein. Rahaa nainen ei huolinut, toivotti vaan mukavaa loppuiltaa ja sanoi heiheit. !! Uskomattoman mahtava tyyppi.

No mutta, palataan hetkeen bussipysäkillä. Minä siis pääsin bussiin, mutta missä Helianna???! Heliannan nousi bussiin ja huomasi saman tien, että minä puutuin. "Sinun kaverisi ei ole täällä", oli joku sanonut viisaana. No joo, sen taisi Helianna itsekin huomata. Bussikuski pysäytti bussin ja Helianna hyppäsi pois bussista. Todennköisesti samalla hetkellä nainen, jonka kyydissä minä olin, ohitti tämän bussin, jolloin minä en nähnyt, että Helianna jäi kyydistä pois. Eli Helianna oli edelleen lähtöpaikalla ja busseja ei enää kulkenut, great... Soittelimme toisillemme ja ratkaiseva puhelu meni kuta kuinkin näin:

Minä: Missä olet?

H: Mä olen täällä oikealla sillalla, missä sinä?

Minä: Minäkin oon oikealla sillalla,mutta nää sua. Ootko varma, että oelt oikealla sillalla, koska minä nään sen keikkapaikan ja se on tuossa ihan vieressä. Tästä näkyy myös kahdelle muulle sillalle, kun katson tulosuuntaan.

H: (Hiljaisuutta ja muutama kirosanan tapainen) Joo, mä oon täällä väärällä sillalla. Lähen tulee nyt sinne, nähdään kohta.

Ja niin Helianna juoksi noin 4 kilometriä sateessa Halle Tony Garnierelle kellon ollessa jo kahdeksan eli sen verran, että konsertin pitäisi jo alkaa. Minulla piipitti akku viimeisiään ja sydänkin kävi kovilla, kun jännitin miten tässä lopulta käy. Ja sieltä hän vihdion saapui, vaatteet yltä päältä märkinä ja posket juoksusta punaisina. Kaikki kunnia Heliannalle- ei nimittäin olisi jokainen nainen juossut tuota matkaa tuollaisella vauhdilla farkuissa ja pikkuknegissä. Hatun nosto neidille siis!

Niin me sitten olimme Coldplayn keikalle vihdoin ja viimein. Molemmat hieman liian vahvassa hiprakassa, mutta loistavalla fiiliksellä. Täytyy kyllä myöntää että taidettiin erottua aika lailla porukasta, kun eläydyttiin ihan täysillä musiikkiin mukaan. Keikka oli loistava ja hiprakasta huolimatta siitä jäi (ainakin joltain osin) ihan mielettömät muistot!

Keikan jälkeen halusimme suunnata suoraan takaisin Suden kurkkuun, mutta eihän se noin vain käynyt. Bussit ja metrot ja kaikki mahdolliset julkiset kulkuneuvot eivät toimineet mihinkään suuntaan. Siinä sitä oltiin huivit pään suojiksi kierrettyinä kaatosateessa toinen kankaisilla ja toinen nahkaisilla läpsykkäkengillä. Matkaa hotellille oli arviolta 8 kilometriä. Mikä neuvoksi? Normaali ihminen olisi ehdottanut taksia, mutta eihän me normaaleja olla, joten kuinkas sitten  kävikään??? Jatkoa seuraa huomenna:)