Yritän aina silloin tällöin, etenkin jos oon väsynyt, pitää pienen breikin päivän keskellä. Esimerkiksi tää kirjoittamistauko on sellainen. Tämmösen pystyy pitämään, jos lapsista pienempi nukkuu ja Mikael touhuaa jotain hetken itsekseen. Sitä kyllä ärsyttää, jos Minea nukkuu ja minä teen hetkenkin jotain muuta kuin leikin sen kanssa. Nytkin se katselee tuossa vieressä ja höpöttelee :)

Olen ollut täällä nyt kolme ja puoli viikkoa. Olo on jo jonkin verran kotoisa, mutten usko että se neljän kuukauden aikana ehtii ihan täysin kotoisaksi muuttuakaan. Olenhan kuitenkin toisten ihmisten kotona, ja jollain tapaa tunnen kuitenkin olevani täällä vieraana ennemmin kuin perheenjäsenenä. Mutta mulle tämmönen neljän kuukauden vierailukin käy ihan hyvin.

Alkupäivien ikäväkohtauksia ei ole enää siin ämäärin kuin alussa. Välillä tulee haikea olo ja kuvittelen millaista olisi hengailla Suomessa aurinkoisena päivänä ja vaikka grillailla hyvää ruokaa ja sen kanssa maistella la cidraieta hyvässä ja tutussa seurassa :) Mutta kunhan täällä tulee aurinkoisia päiviä, niin pitää sitten lähtee piknikille, mikä varmasti helpottaa tätä kaipuuta.

Enää 3 ja puoli viikkoa ja mulla on loma ja saan tänne vieraan. :) Mahtaa olla outoo nähdä 7 viikon jälkeen. Eihön se pitkä aika ole, mutta välillä tuntuu, että on kulunut tosi hitaasti. Sitten mulla onkin 2 ja puoli viikkoa lomaa. Huh, reissailua tiedossa siis. Kunhan vaan raha jotenkin riittäisi.

Suunnitelmissa on tänä perjantaina mennä Luganoon, ensi sunnuntaina ehkä Montreauxiin, seuraavana vkonloppuna Itävaltaan, sitten reissata Artun kanssa Sveitsissä ja Milanossa, sitten Ranskaan ja Saksaan. Loman jälkeen teen satunnaisia päiväretkiä Sveitsissä, esim. alpeilla pitää ehdottomasti käydä. Sitten onkin jo syyskuu, jonka huipennus on vkonloppu Lyonissa ja Coldplayn konsertti. Ei oo vielä lippua tipahtanut postiluukusta tosin, että sitä odotellessa... :)

Kaiken kaikkiaan oon täällä oloon tällä hetkellä oikein tyytyväinen. Välillä lapset on ihania, välillä kamalia. Välillä ei haluaisi olla missään muualla kuin täällä, välillä tekisi mieli lentää samantien Suomeen. Mutta joo, hyvin menee, koko ajan paremmin itse asiassa:)