Kesän aikana olen lukenut lukemattomia satuja ja lastenkirjoja. Joitakin lasten suosikkeja osaan jo osittain ulkoa. Aika nopeasti tuosta kirjavasta joukosta on löytyneet ne omatkin suosikit ja inhokit. Sydämeni ovat vieneet Viiru ja Pesonen(mukavat tarinat, mahtava suomennus ja mieletön kuvitus!), Tomppa- kirjat, jotkin Muumi-kirjoista (näissä on tosi paljon eroja) ja jotkin yksittäiset sadut kirjasta Tammen suurin satukirja. Tammen suuressa satukirjassa on muun muassa satu "Pienen mustan koiran joulu", joka saa minut aina hymyilevälle tuulelle. Itse satu sinällään on jo suloinen, mutta enemmän se liikuttaa minua siksi, että se kertoo ihan suoraan Mimmi- koirastani. Ja vielä kun satuun lisää Leena Lumpeen kuvittaman pienen mustan koiran, joka näyttää ihan Mimmiltä, on kyseisen sadun suosio minun kohdallani taattu :) Seuraavassa pätkä tästä satuaarteesta teillekin:

"---Ja voit uskoa, että sitä pientä mustaa koiraa harmitti, sillä se ei ollut koskaan nähnyt joulua eikä tiennyt, mitä joulu olikaan. Niin kovasti sitä harmitti, että se yritti purra pölyä, joka lensi ulos ovista ja ikkunoista. Mutta se ei onnistunut, kuten hyvin arvaat, sillä kukapa voisi purra pölyä. Pöly meni vain pienen mustan koiran kurkkuun ja sai sen yskimään ja kakistelemaan, niin että se oli vielä enemmän harmissaan. Ja se meni onnettomana ja mustana ja harmissaan keittiön ovelle, ja sen kuonokarvat pörhistyivät, ja sen pää kohosi, ja se nuuski ja nuuski, sillä keittiön oven takaa tuli niin ihana, ihana haju, ikään kuin siellä olisui kärissyt satatuhatta maailman herkullisinta ja mehukkainta luuta. Niin ihana oli se haju, että pieni koira itki vähän ihan hiljaa itsekseen ja raapi ovea mustilla käpälillään. Mutta kukaan, kukaan ei tullut avaamaan sille ovea, ja se tunsi itsensä yksinäiseksi ja hylätyksi. Ja se oli varma siitä, että se oli maailman onnettomin pieni koira." (Pienen mustan koiran joulu: Mika Waltari)