Aina välillä on tosi hyvä fiilis siitä, että on täällä. Tuntuu, että haluaa nähdä mahdollisimman paljon paikkoja, oppia uutta, kokea ja ihmetellä. Sitten yhtäkkiä jostain ihan puskista iskee hillitön ikävä ja kaipuu. Haluis olla Mikkelissä, kiusata Mimmiä pallon kanssa pihalla, käydä juoksemassa hyvässä seurassa ja siitä mennä saunaan. Saunan jälkeen vois ottaa saunasiiderin ja katsella järvelle auringonlaskua. Myönnetään, kliseistä on, mutta silti ne on niitä hetkiä, joista todella nautin ja niitä myös kaipaan.

Ihmisen kaipuu syö kyllä vielä lujemmin. Tiedän, ettet katoa mihinkään ja että kaikki siellä on hyvin, mutta se tieto ei lämmitä tai korvaa sitä tunnetta, mikä on kun saa tehdä sen kaikista tärkeimmän ihmisen kanssa yhdessä niitä asioita, joista molemmat nauttii. Tai kun voi olla toisen kainalossa tai vaikka vaan istua nurtsilla ja jutella turhanpäiväisiä, ihan vaan olla. Toisaalta jo viikon aikana oon huomannut sen minkä etukäteenkin jo tiesin, hyvää tämä vaan tekee, vaikka välillä ei todellakaan tunnu siltä.

Mutta joo, pakko yrittää työntää ikävä sivuun hetkeksi ja katsella maailmaa täällä silmät avoinna. Helppo olisi jäädä peiton alle kyhjöttämään, unelmoimaan. Mut kun kerran täälä ollaan niin kai se on taas ryhdistäydyttävä ja otettava itseään niskasta kiinni. Ei oo muitakaan vaihtoehtoja:)

Illalla Finne Partyt Zurichissa, aika sosiaalistua, niin jos sais vaikka matkaseuraa viikonlopuille, etten kyyhötä vaan täällä nurkissa joka viikko. Katsellaan.