Tänään oli pitkä päivä "töitä". Lapset heräsivät 7.30 ja heräsin itse niiden pieniin askeleisiin ja kimeään ääneen. Pakko olla rehellinen ja sanoa, ettei se oo aina se kaikista mieluisin herätys, sillä ääni on yleensä kohtuullisen kuuluva molemmilla. Pikkuisen väsynyttä oloa piristi se, että aurinko paistoi ihan täydeltä taivaalta, eikä pilviä näkynyt juuri missään.

Sitten kitinän saattelemana aamumaidot ja aamupalat molemmille. Kassiin vesipulloja ja aurinkorasvaa ja koko kolmen kopla pihamaalle, jossa oltiinkin jo puoli yhdeksän aikaan. Aina ei huvittaisi lähteä heti suoraan ulos, mutta tällä konstilla Minea yleensä nukahtaa päikkäreille ilman minkäänlaista keskustelua ja illallakin molemmat simahtaa kuin taikaiskusta.

Minea leikkii yleensä aika paljon itsekseen. Hän ei puhu monta sanaa saksaksi ja tuntuu hieman ujostavan muita lapsia. Yritän kyllä leikkiä ainakin osan ajasta mukana, juoda kuravesikahvia ja syödä ruohopiirakkaa esimerkiksi.

Mikaelin paras kaveri on naapuritalon alakerran Samir. Samir on yksi suloisimmista lapsista, mitä olen ikinä nähnyt. Sillä on hieman tumma iho, sellainen espanjalaisen, tukka, joka ylettyy korvien päälle ja on pienillä korkkiruuvikikkaroilla ja syvät tummanruskeat nappisilmät, joita reunustaa kunnioitettva määrä pitkiä tummia räpsyripsiä. Ja poika on ihan vallaton. Kun Samir näkee Mikaelin, hän juoksee pihan poikki sen minkä jaloistaan pääsee, huutaa Batman tai Spiderman (riippuen, mikä paita Mikaelilla on päällä) ja halaa Mikaelia pitkän tovin. Tämän jälkeen alkaa touhuaminen ja yleensä hirmuisella metakalla säestettynä:) Samir on pikkuhiljaa tajunnut, etten ymmärrä saksaa. Jokin yhteinen kieli meilä kuitenkin on. Molemmat osoittaa sormillaan ja puhuu omaa kieltä mahdollisimman hitaasti. Aika usein me jollain ihmeen ilveellä ymmärretään toisiamme, mikä on aivan huippua.

Tänään päivä meni siis niin, että oltiin pihalla kolme tuntia, syötiin, Minea nukkui päikkärit ja mentiin takaisin pihalle kolmeksi tunniksi. Pihalla aika menee nopeammin, eikä rusketuskaan ole pahitteeksi:) Pihalla on usein paljon myös muita lapsia, mutta en suuremmin ole jutellut äitien kanssa. Samirin äidin kanssa vaihdetaan aina muutama sanan englanniksi ja joskus se selittää saksaakin ja minä yritän arvata, mistä mahtaa olla milloinkin kyse.

Tänään pihalla oli myös vierailevia tähtiä. Alueella on kuulemma nuorista äidistä koostuva marttakerho (siltä se vaikutti), jotka lapsineen kokoontuvat vuorotellen eri pihojen leikkipaikoille juttelemaan ja lapset leikkimään. Käytännössä tarkoittaa sitä, et äidit juoruaa ja lapset menee kuka milloin missäkin eikä aina niin turvallisen näköisesti. Joka tapauksessa tänään lasten joukossa oli vaaleahiuksinen tyttö, noin 5-6 vuotias, joka bongasi minut samantien kun mentiin pihalle.

Sillä oli kamalasti asiaa ja minä vastailin aina suomeksi takaisin. Se oli aika herttaista, vaikken tajunnutkaan mitä se halusi sanoa. Lopulta tyttö alkoi puhua siansaksaa, kun ilmeisesti totesi, että ei tuo saksaa ymmärrä kuitenkaan, niin jos kokeilisin jotain muuta. Sitä se sitten selitti touhutessaan, ei mitään päätä eikä häntää, mutta selitys oli kova.

Kun he olivat lähdössä pois, tyttö tuli mun luokse, hymyili, sanoi saksaksi moi ja läppäsi femman mun käteen. Ei voinut kuin hymyillä.  

Se niissä on ihan parasta, lapsissa, että ne ei voisi olla aidompia. Kaikessa rasittavuudessaan ja älyttömissä itkukohtauksissaankaan he eivät menetä sitä aitoutta, mitä valitettavan harvoissa aikuisissa näkee. Mitä enemmän lasten kanssa on, sitä enemmän heiltä oppii. Sitä enemmän osaa itsekin ottaa rennosti ja olla välillä miettimättä, miten milloin missäkin pitäisi toimia. Joskus kai aikuinenkin voi tehdä sillein kun itsestä tuntuu, olla oma itsensä aidosti ja rennosti.