Huh, alkoi paluu Suomeen ja Joensuuhun jo jännittämään. Jännittää sillä lailla hyvällä tavalla: olen äärimmäisen innoissani siitä, että näkee taas ihania tuttuja kasvoja ympärillään. Ja pääsee kainaloon. Ja voi puhua vaan Suomea. Ja saa elämäänsä sen oman rytmin. Ja ylipäänsä ja ennen kaikkea oman elämän, josta itse on vastuussa. Täällä se on niin erilaista.

Jännittää myös opiskelu. Minähän tein niin, että siirsin kandin neljännelle vuodelle ja nyt se odottaa vain tekemistään. Miten ihmeessä saan motivaatiota tarttua siihen niin, että se on tämän vuoden puolella paketissa? Jännittää muutenkin se, miltä opiskelu taas tuntuu ja miten lähtee sujumaan.

Mikäs muu jännittää? Noo, se että mistä ihmeestä revin ja kiskon rahan elämiseeni. En haluaisi nostaa opintolainaa, mutta mitä enemmän töitä, sitä vähemmän aikaa urheilulle ja opiskelulle ja arvaapa kummasta minä ekana tingin?... Niin ja jännittää sekin, että miten osaa urheilla fiksusti niin, ettei väsymys mene yli(taas).

Jännittää ja kutkuttaa myös se oma asunto. Voi että, minun "oma". Ensimmäistä kertaa elämässäni en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni, jos jokin tavara on väärässä paikassa tai jos on tavarat huller om buller. Ja muuttokin vähän jännittää, kun en muista yhtään, minne olen tavaroitani viljellyt.

Tosiaan jännitystä ilmassa ja perhosia vatsassa:)